Tätä on vaikea kirjoittaa.
Minulla on neljä lasta. Neljä kaunista ja ihanaa lasta jotka syntyivät 2010,2011,2012 ja 2014.
Lapset.
Minun elämäni tärkeimmät ihmiset jotka tietämättään toimivat motivaattoreina elämässäni. Kannustavat jatkamaan silloinkin kun haluaisin vaan romahtaa itkemään tilannettani.
Ei ole mitään suurempaa iloa minulle kuin nähdä omien lasteni hymyilevän. Tuntea heidän kädet ympärilläni ja kuulla heidän sanansa: "Mä rakastan sua ja tykkään susta."
Etä-äitinä oleminen on monelle häpeällistä ja jopa niin musertavaa ettei jokainen edes selviä siitä.
En selvinnyt minäkään aina.
Lukuisia yliannostuksia, toivottomuuden tunteita, itsesyytöksiä ja lohdutonta ikävää.
Se paine sisälläsi, kun menet jälleen asiakassuunnitelma palaveriin "arvioitavaksi" ja kuulemaan saatko tavata lapsiasi seuraavat puoli vuotta valvotusti vai joko päästäisiin kevennettyihin valvottuihin tapaamisiin.
Tapaamispaikka, minulle niin vaikea hetki astua sisään siihen määrättyyn taloon jossa lapsiani saan nähdä. Kerran kolmessa viikossa kaksi tuntia kerrallaan.
Vuoden taistelun ja sosiaalityöntekijän vaihduttua sain vihdoin ulkoiluluvan tapaamiselle. Valvotusti. Kesto 30min.
Tiedän astuessani tapaamispaikan ovesta sisään että minun kuuluisi vain nauttia lasteni läsnäolosta ja sen tuomasta hyvän olon tunteesta. Se on vain hieman vaikeaa kun oven toisella puolella istuu tapaamisvalvoja joka kirjoittaa koko kaksi tuntia jokaisen yksityiskohdan.
Minulla ei ole varaa epäonnistua millään tavalla sen kahden tunnin aikana.
Koska muuten saan kuulla siitä seuraavassa palaverissa.
Miten etä-äitiys on minuun vaikuttanut?
Kasvattavasti.
Olen tehnyt aikoinaan tietoisen valinnan etten katkeroidu tilanteestani, en ainakaan sijaisvanhemmille. Heitä arvostan suuresti.
Musertavasti.
Mietin joskus miksi ihmeessä suostuin siihen perhearviointiin joka muutti kaiken.
Miksi en tajunnut aikaisemmin ettei siihen perhekeskukseen olisi pitänyt koskaan astua.
Ikävöiden.
Ei olisi päivääkään ettenkö miettisi lapsiani. Suurin haaveeni olisi saada herätä heidän kanssaan samasta talosta joku aamu ja pestä heidän hampaansa. Harjata kolmen tyttäreni hiukset. Auttaa poikaa aamutoimissa.
Keittää edes yksi puurokattila heille.
Tietäen samalla tilanteen arvokkuuden ja rikkauden.
Epäröivästi.
Viime asiakassuunnitelmassa pidettiin erittäin hyvä henkinen keskustelu.
Kesän ajan minun äitiyttäni tapaamisissa arvioitaisiin ja Elokuussa suunnitelmaan tulisi harkittavaksi yölomat tapaamispaikassa.
Miten kävikään?
Sosiaalityöntekijä irtisanoutui ja nyt palaveri siirtyy koska uutta sossua ei ole vieläkään löytynyt.
Tämä tarkoittaa käytännössä katsoen sitä että saan melko varmasti haudata haaveeni valvotuista yö-tapaamisista. Kuulostihan se aivan liian hyvältä ollakseen totta.
On monia asioita, joita vain etä-äidit tietävät. On myös monia tilanteita joita etä-äidit olisivat valmiita kokemaan vaikka heti.
Kauppareissut.
Kun näen lapsiperheen kaupassa, kuvittelen joskus itseni samaan tilanteeseen.
Se tunne kun lapsi itkee karkkihyllyn vieressä ja äiti toruu lastaan.
Mieleni tekisi välillä mennä sanomaan näille äideille ja vanhemmille että eivätkö he ymmärrä kuinka etuoikeutettuja he ovat?
En itse edes muista milloin olisin lasteni kanssa saanut kaupassa käydä.
Aamutoimet ja pukeutuminen
Saisinpa nähdä kun lapseni heräävät ja hierovat silmisyään unihiekkaa pois.
Tallustelevat aamupala pöytään ja toivottavat hyvää huomenta. Kysyisin heiltä varmasti että mitä unta he näkivät ja miten he saivat nukuttua.
Olisi korvaamatonta edes kerran saada auttaa lapsia pukeutumaan ja hassutella samalla. Pohtia, mitä tänään puettaisiin tai avustaa vaikkapa sängyn petaamisessa. Harjata ne tyttöjen hiukset ja letittää kauniisti.
Elämykset.
Tämä ei minulle tarkoita ulkomaanmatkaa tai mitään radikaalia.
Etä-äitinä olen oppinut elämyksen olevan jo pelkästään sitä että lapsi ihmettelee ohi ajavia autoja ja hymyilee toiselle lapselle.
Tai jää ihastelemaan kaupan ikkunaa moikaten samalla ohi kävelevää koiraa.
Tänä kesänä sain osallistua lasteni linnanmäki reissuun. Se oli kesän paras päiväni. Nauroin lasteni kanssa ja sijaisäiti oli silminnähden iloinen huomatessaan minun riemuni kun poikani kanssa ajoimme sähköautoilla ympäri aluetta.
Aina etä-äitiys ei ole oma valinta. Siksi ei kannata koskaan arvostella äitiä jolla ei asu lapset kotona.
Ennenkuin sanot mitään huostaanotettujen tai sijoitettujen lasten äidille, mieti ensin:
- Tiedätkö varmasti kaiken heidän elämästään?
- Onko sanasi tarpeellisia vai tarpeettomia?
- Pystyisitkö itse elämään tilanteessa edes viikkoa?
Äitejä on monenlaisia. Jokainen aivan yhtä arvokas ja tärkeä. Kukaan äiti ei loppujen lopuksi ole toistaan parempi.
Minä olen äiti. Etä-äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti