Onni löytyy sisältäni

Olemme yli puolen välin tätä vuotta. Lähempänä joulukuuta kuin tammikuuta.

Viime vuoden lopussa/tämän vuoden alussa tein itselleni lupauksen. Lupauksen että itsenäistyisin ja aikuistuisin ennenkuin täytän 30 vuotta.

Alkuvuosi oli erittäin haastava ja tavoite tuntui lähes mahdottomalta saavuttaa. Men kuukausia etten nähnyt mitään konkreettista edistymistä itsessäni. Vietin alkuvuoden sairaalassa. Käytin moniakin eri lääkkeitä. Jotkut unettomuuden hoitoon, toiset ahdistus oireiden hallintaan.
Koin sisälläni paljon epätoivoa ja tuskaisuutta.
En nähnyt valoa tunnelin päässä.
Olin henkisesti alkanut valmistautumaan pysyvän eläkkeen hakemiseen.

Elettiin kaunista toukokuun alkua. Aurinko oli alkanut paistamaan, linnut laulamaan.
Selasin tinderiä ja painoin joidenkin kohdalla sydäntä. Tuli match. Kirjoitin kyseiselle henkilölle ja ajattelin että tuskin vastaa mitään.
Sieltä tuli kuitenkin kaunis vastaus viestiini.
Sairastin samalla pahaa ylähengitystie infektiota ja nukuin paljon. Olin sairaalassa.
Tämä matchini jatkoi kuitenkin yhteydenpitoa minuun.
Vaihdoimme numeroita.
Aloimme viestitellä whatsapissa.
Lopulta tapasimme ekan kerran.

Se tapaaminen muutti elämäni. Toimi käännekohtana elämässäni. Uusi luku alkoi.

Pian olinkin jo yö kylässä kyseisen miehen luona.
Lomalla sairaalasta.
Palasin sairaalaan vielä hetkeksi.
Tuli päivä jolloin sain valita: muutanko tuettuun kuntoutuskotiin vai valitsenko jäädä omilleni ja uloskirjoittaudun sairaalasta.
Valitsin jälkimmäisen.

Se päivä oli maanantai.
Soitin uudelle tuttavuudelleni ja itkien selitin puhelimeen mitä oli tapahtunut.
Hän tuli silloiseen kotiini ja kuunteli itkunsekaista vuodatustani.
Piti sylissään ja lohdutti.
Oli konkreettisesti läsnä.
Jäi yöksi.

Tapahtuneesta on nyt kulunut jokunen kuukausi ja onnellisena voin todeta tavoitteideni olevan hyvin lähellä.

Mainittakoon, että kyseinen mies kannusti minua hakemaan opiskelupaikkaa. Kävinpä kesän aikana yhdessä työhaastattelussakin.
Maanantaina alkaa koulu. Kuudetta kertaa aloitan ammatilliset opinnot.

Olen oppinut aikuisuuden perustaitoja ja vieläpä pystynyt ottaa ne arkeen mukaan. Olen tehnyt kovasti töitä oman itseni kanssa ja katsonut eteenpäin kasvukivuista huolimatta.
Olen oppinut kyvyn nauttia arkisista asioista kuten siivous, pyykinpesu, kaupassa käynti ilman sen suurempia heräte ostoksia.

Ennenkaikkea: Olen aikuistunut ajatusmaailmaltani. Enää en näe sairaalaan menemistä ensimmäisenä vaihtoehtona enkä ensiapuun hakeutumista ongelmieni ratkaisuna. Käytän melkein päivittäin dkt- taitoja ja ne ovat osa prosessiani.
Psyykelääkkeet ovat jääneet lääkärin luvalla pois eikä minulla ole enää psykiatrian poliklinikalle asiakkuutta.
Viimeisestä ensiapu käynnistäni on jo aikaa. En ole satuttanut itseäni enää, vaan kohdannut epämukavatkin tilanteet ja tunnetilat aikuismaisesti ja rohkeasti.
Enää en pakene itseäni.

Eletään elokuun alkua.
Tälle vuodelle asetetuista tavoitteista olen saavuttanut jo 3/4 osan. Kasvu prosessi on ollut raskas mutta opettavainen. Kivulias mutta kaiken kivun arvoinen.
Haastava mutta mielenkiintoinen. Päivääkään en kadu itselleni tekemääni lupaustani.

Aikuisena ihmisenä haluan olla osa yhteiskuntaa ja valjastaa taitoni muiden eduksi. Tuntea iloa aikuisen ihmisen vastuu alueista sekä opettaa itselleni kärsivällisyyttä.

Itsenäisenä ihmisenä tiedän voittavani parhaan mahdollisen palkinnon- vapauden kahleista joita olen itseeni henkisellä tasolla sitonut.

Nyt on minun vuoroni loistaa. ❤️